Naiset, naiseus ja feminismin karvas realismi

Kukkuu!

Viimeisestä postauksesta on sitten vähän pidemmän aikaa. 

Syy on todella yksinkertainen. 

Mun jaksaminen on ollut tosi nollissa, sillä tässä välissä on tapahtunut hyvinkin paljon kaikkea.

Mun koira Reino halvaantui ja hänet jouduttiin lopettamaan. Voin valehtelematta sanoa, että se päätös ja Reinon hautaaminen on ollut yksi elämäni traumaattisimmista kokemuksista. Yhtäkkiä Reino olikin poissa. Sen lisäksi kärsin burn outin, jouduin oman hyväntahtoisuuteni takia suoranaisesti puun ja kuoren väliin ja eristäydyin niin henkisesti kuin fyysisestikin.

      

Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten oma suhtautuminen asioihin vaikuttaa. Pähkinänkuoressa, jos pyrit suhtautumaan negaation kautta, vaikuttaa se negatiivisesti, ja jos pyrit suhtautumaan position kautta, vaikuttaa se positiivisesti sun elämään. Pakko myöntää, että viimeiset kolme kuukautta mun on ollut todella vaikea ajatella mitään positiivisesti.

Olen aikaisemmin puhunut siitä, kuinka mun on vaikea olla heikko ja olen joutunut somekiusaamisen kohteeksi, ja siitä myös tämä kirjoitus. Olen saanut todella paljon negatiivisia kommentteja vaihteeksi siitä, millainen ihminen minä olen ja edelleen niitä kommentteja "Ole vähemmän", "Miksi olet tuollainen?". Näitä tulee varsinkin naisilta. Siksi siis halusin tarttua aiheeseen mikä on nyt todella pinnalla, nimittäin naisellisuus, feminismi ja lähtökohtaisesti mitä on olla nainen.

Nykyään jostain syystä sulle ei anneta enää tilaa olla nainen. On jotenkin väärin nauttia kauneudesta, muotoa nuolevista vaatteista ja niistä niin sanotuista tyttöjen jutuista. Feminismi on mennyt jo niin pitkälle ettei sitä voi enää feminismiksi kutsua ja ainoa hyväksyttävä olemus naiselle tuntuu olevan se Kallion rasvahippi, joka ei ajele säärikarvojaan ja käyttää hiuksiinsa luonnon orgaanisesti tuotettuja tuotteita.

MIKSI? 

Tänä päivänä käydään paljon keskustelua siitä, että on ok olla juuri sellainen kuin haluat. Miksei siis naisellisuus ole hyväksyttävää? Mä olen saanut paljon kommentteja siitä, että mun oma olemus ja tapa esiintyä antaa miehille tilaa objektisoida itseäni. Entä sitten? Mä itse nautin suunnattomasti siitä, kun katson itseäni peiliin ja mietin, että "WAU näyttääpä tämä punainen mekko mun päällä hyvältä ja kylläpä se korostaa mun muotoja hyvin". Tottakai saan epäkorrekteja kommentteja niiden hyvien kommenttien joukossa, mutta saisin niitä myös vaikka mulla olisi vaan roskasäkki päällä.

Sen verran itsevarma nainen mä olen, että pystyn sanomaan pitäväni siitä huomiosta mitä saan. On psykologinen fakta, että jokainen ihminen nauttii huomiosta jollain tasolla, ja ne ketkä sanovat etteivät siitä pidä, kieltävät itseltään jotain mikä heillä sisimmässään jo on.

Minun oma henkilökohtainen mielipide on se, että olkaa naiset ylpeitä siitä että olette naisia!
Juhlikaa teidän naiseutta. Ei ole mitään väärää tai noloa olla nainen. Jo meidän biologialtamme olemme erilaisia verrattuna miehiin, ja vaikka haluamme tasavertaisuutta, ei se tarkoita että meistä pitäisi tulla miehiä. Loppujen lopuksi, se mitä feminismillä on alunperin haluttu saavuttaa, on lähtökohtaisesti jo saavutettu. Modernia feminismiä ei voi edes laskea enää feminismiksi. Se on vain yksi ideologia jonka taakse on helppo mennä, haettaessa naisten ylivaltaa miehiin.

Jos yhteiskunta lakkaisi kritisoimasta ja antaisi ihmisten olla juuri sellaisia kuin he itse haluavat, eivätkä keskittyisi siihen, mitä yhteiskunnan nykyisten "normien" mukaan on hyväksyttävää, ei meillä olisi lähellekkään niin paljon konflikteja. Ajatus on todella naiivi eikä tämä tule koskaan toteutumaan, sillä jo koulussa meille opetetaan millaisia meidän pitäisi olla, millainen elämä meillä täytyisi olla, ja mitä meidän pitäisi elämällämme tehdä. Se iskostetaan meille jo lapsena päähän, eikä meille anneta muita vaihtoehtoja kuin asettua siihen kyseiseen hyväksyttävään muottiin.

Kävin veljeni kanssa hyvän keskustelun kyseisestä aiheesta. Hän sanoi, että minun olisi aika lopettaa tällaiset höpöhöpöjutut ja löytää mies, mennä naimisiin, tehdä lapsia ja hommata "oikeita töitä", sekä olla normaali. Mun vastaus oli, että hänen elämäntyyli on hänelle täydellinen ja sopii hyvin. Hän on löytänyt sen mikä tekee hänet onnelliseksi, mutta se ei ole minulle onnellisuutta. Kenelläkään ei pitäisi olla sanottavaa siihen, millaisen elämän kukakin rakentaa. Jokaisella on oikeus elää juuri sellaista elämää kuin itse haluaa.

Minä itse nautin suunnattomasti ja olen ylpeä siitä että olen nainen! Nautin kauneudesta, se tuo mulle hyvän olon ja itsevarmuutta. Nautin siitä, että saan loistaa ja en suostu siihen, että minun pitäisi nöyristellä ja olla jotenkin vähemmän. 

Olkaa myös tekin ylpeitä siitä, että olette naisia. <3

Juha Vuorinen puhuu yllättävän kauniisti itsensä rakastamisesta:

Itserakkaus on ulkoiseen minään kohdistuvaa palvontaa, kun taas itsensä rakastaminen on puhdasta rakkautta kunkin sisimpään suunnitelmaan ja sen hyväksymiseen.

(kaksipäisen vekaran varjossa) 

Kuvat: Kai Joronen

Instagram: @lifeofmariaas

Snapchat: mariaasmura

Facebook: https://www.facebook.com/maria.smura.3