Pelkkää hymyä
Moikka taas kaikki!
Mulla kesti vähän pidemmän aikaa päästä kirjoittelemaan seuraavaa tekstiä. Vaihteeksi syy on taas työ. Ei tietenkään saisi valittaa kun niitä nyt on.
Tämä blogipostaus on tällä kertaa hieman henkilökohtaisempi. Mulle itselleni on jotenkin todella vaikeaa kirjoittaa henkilökohtaisista aiheista, koska olen lapsesta asti tottunut niiden olevan väärin. Heikkous on aina ollut väärin ja kun se tulee kasvatuksesta, siitä ajattelumallista on hyvin vaikea päästä eroon.
Kuva: Mikko Kauppinen Photography
Meidän perhe on aika hassu ja erikoinen. Meillä kyllä halataan ja rakastetaan, mutta vaikeista asioista esimerkiksi ei puhuta. Siksi mulle on siis ollut pitkä tie opetella puhumaan omista asioista muille. Jotenkin se tekee sinut heikoksi ja epätäydelliseksi jos sinulla on huolia.
Mä en koskaan oikein ole sopeutunut omaan perheeseeni ja se on edelleen vaikeaa. En vain pääse samalle aaltopituudelle, eikä meillä ole mitään yhteistä keskusteltavaa. Mun oma veli jopa sanoi mulle, että olen työkseni "mediaihminen". Piti ihan kysyä, että mitäs sinä velikulta oikein luulet minun tekevän työkseni. :D On myös spekuloitu, että työkseni vain hymyilen ja näytän hyvältä. No eihän sen ihan niin mene. Esimerkiksi viime viikonloppuna festareilla VIP-hostin hommissa päädyin olemaan blokkari, roudari, siivooja, portsari, onnenpyörätyttö, henkilökohtainen avustaja ja terapeutti. Siispä hommaa riitti ja jalat kiitti..
Kun mä tulin Luxemburgista takaisin Suomeen, päätin ottaa vuoden ihan vain itselle. Se ei kuitenkaan riittänyt. Jouduin samantien omassa pikku kotikaupungissani kiusauksen ja sen lisäksi somekiusauksen kohteeksi. Minusta puhuttiin ihan uskomattoman törkeitä juttuja. Pitkään mä jaksoin taistella niitä vastaan, ettei ne ilkeät sanat, rumat kommentit ja spekulointi pääsisi ihon alle. Loppujen lopuksi, kun se vaikutti jo minun perhesuhteisiini, minä romahdin. Jokainen meistä on kuitenkin vain ihminen (paitsi Jeesus) ja kun tarpeeksi kuorta koputtaa, se menee rikki.
Jäin miettimään sitä käyttäytymistä ihmisiltä minua kohtaan. Mä en ole asunut mun kotikaupungissa sen jälkeen kun lähdin lukioon, en juttele niiden ihmisten kanssa enkä ole muutenkaan tekemisissä ja silti jotenkin minun jo perusolemus ärsyttää. Niin ulkopuolisilla, kuin perheen sisälläkin. Erilaisuus ei edelleenkään ole ok.. nykyään mä jo mietin läheistenkin kesken, mitä uskallan puhua ja mitä en, etten vain vaikuttaisi heihin negatiivisesti omalla olemuksellani.
Kuva: Mikko Kauppinen Photography
Mulle sanottiin eilen, että mua kohtaan on ollut tosi suuria ennakkoluuloja, mutta kun muhun tutustui, ennakkoluulot lensivät ikkunasta. Mitä tästä siis opimme? Oli ihminen ulkoisesti ja muiden huhupuheiden mukaan millainen tahansa, voi sisältä löytyä taas jotain täysin muuta.
Kuva: Mikko Kauppinen Photography
Jos sä löydät tästä ja näistä kokemuksista itseäsi, muista, että sinä olet ihana ja kaunis juuri sellaisena kuin olet. Sun ei tarvitse muuttua yhteiskunnan painostuksen alaisena. Jokainen nainen (ja mies) saa tehdä sitä mitä itse haluaa, elää niin kuin itse tahtoo ja uskoa siihen mikä itsestä tuntuu hyvältä. Eikä kenelläkään, yhtään kenelläkään pitäisi olla siihen mitään kommentoitavaa. <3
XO
Miss Maria
Instagram: @lifeofmariaas
Snapchat: mariaasmura
Facebook: https://www.facebook.com/maria.smura.3



Kommentit
Lähetä kommentti